Oulaisten lukion normaali koulupäivä alkaa kello kahdeksan aamulla jokaisena arkipäivänä. Kaikilla oppilailla koulu ei kuitenkaan ala samaan aikaan riippuen kurssivalinnoista. Joskus saa kyllä nukkua pitempäänki ja toisinaan todella todella paljon pitempään.
Aamunavaus julistaa ensimmäisen tunnin päättyneeksi.Aamunavauksia pitävät vuorollaan sekä oppilaat että opettajat. Aina silloin tällöin avauksen pitää vieraileva tähti, vaikkapa joku Seurakunnasta. Aamunavaus voi pitää sisällään esimerkiksi musiikkia, ajatelmia tai kertomuksia, tai niitä kaikkia yhdessä. Varsinaisen aamunavauksen jälkeen voi tulla vielä elintärkeitä tiedotuksia ja kuulutuksia, joita on syytä kuunnella tarkkaan.
Oppilaista ensimmäisenä keittiön makoisista antimista pääsevät nauttimaan lukion abiturientit. Liialliselta ruuhkalta vältytään ainakin osittain sillä, että kaikki oppilaat eivät aloita sapuskointiaan tasan samaan kellonlyömään. Opintielle palataan takaisin kello 11.15 massut täynnä murkinaa.
Jokainen päivä on erilainen. Vai onko? Oppilaiden ja joskus opettajienkin muuttoliike kulkee joka tapauksessa ylhäältä alas ja alhaalta ylös milloin mitenkin. Kiirettä ei yleensä tarvitse pitää, sillä oppituntien välissä on lakisääteinen(kö?) paussi, jonka pituus tosin vaihtelee. Koulupäivä päättyy viimeistään kello 16.00, mutta se ei ole mikään ehdoton aikaraja. Myöhemminkin on joskus opiskeltu ja tullaan opiskelemaan jatkossakin.
Ryhmänohjauksessa jokaisen ryhmän ikioma ihana ryhmänohjaaja tiedottaa tärkeistä asioista. Ohjaukseen kokoonnutaan välitunnilla, eikä se yleensä kestä kovinkaan kauaa. Sekä ryhmänohjaajan että oppilaiden läsnäolo olisi suotavaa.
Poikkeuspäivät ovat aina poikkeuspäiviä. Niiden sisällöstä kyllä infformoidaan tarpeen vaatiessa. Nou hätä.
Oppilaat on jaettu luokka-asteittain ryhmiin. Tällaisia ryhmiä yhtä luokka-astetta kohden on tavallisesti 2-3. Esimerkiksi vuonna 2003 aloittaneita ryhmiä on kaksi, 03A ja 03B
Soveltavilla ja syventävillä kursseilla (valinnaiset kurssit) saattaa olla oppilaita joka luokka-asteelta, mutta monet pakolliset kurssit käydään usein oman ryhmän kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole välttämätöntä. Kursseja voi siis valita omien mieltymystensä ja tarpeidensa mukaisesti ( luokaton lukio), jotta lukujärjestykset saadaan toimiviksi. Pakolliset kurssit on kuitenkin nimensä mukaisesti PAKKO suorittaa. Ja soveltavia ja syventäviäkin pitää käydä tietty määrä. Ja jotta lukion päättötodistuksen myöntäminen olisi mahdollista, kursseja täytyy olla käytynä kaiken kaikkiaan vähintään 75 kappaletta.